Ihana muisto rakkaimmastasi. Tauluun mahtuu yksi jalan- tai kädenjälki.
Kerro tilauksesi lisätiedoissa, mikäli haluat kaiverruksena esimerkiksi nimen tai syntymäpäivän. Lisäämme tällöin tekstin taulun alareunaan pienellä fontilla.
Kerrothan myös jäljen mitan korkeimmasta kohdasta, jotta osaamme tehdä oikean kokoisen jäljen.
Lataa kuva yläpuolella olevan napin kautta. Paina jälki paperille, skannaa tai ota valokuva jäljestä ja lähetä se meille. Me teemme lopullisen viimeistelyn, ja olemme tarvittaessa yhteydessä sinuun sähköpostitse.
Taulun halkaisija on noin 20cm.
Valmistettu Suomessa kotimaisesta koivuvanerista.